perjantai 16. syyskuuta 2011

Singaporeilua

Tultiin Singaporeen jo tiistaina, mutta taa viikko on mennyt ihan alyttoman nopeasti. Ollaan hoidettu monia kaytannon asioita ja kayty myos tutustumassa paikalliseen terveydenhuoltoon. Epailin tanne tultaessa etta mulla voisi olla sukeltajantauti, kun mulla oli sen tyyppisia oireita. Kavin sitten sukeltajia hoitavalla laakarilla, mutta ei mulla mitaan sukeltajantautia ollut (onneksi!). Ollaan myos hankittu lentoliput seuraavaan kohteeseen, joka on Kota Kinabalu Borneon saarella. Sinne ei paase taalta, eika koko Malesian niemimaalta, kuin lentamalla, muuten oltaisiin suosittu venematkustamista.

Singapore on oikein viihtyisa kaupunki siihen nahden etta paakaupunkiseudun kokoiselle alueella asuu melkein koko Suomen vakiluvun verran porukkaa. Singapore on BKT/asukas-mittarilla mitattuna Suomea huomattavasti rikkaampi valtio. Tama kaupunki (=maa) on ihan supersiisti ja ybermoderni. Myos Singapore on muslimivaltio, mutta ei se taalla pukeutumisessa juurikaan nay. Singapore on kuuluisa muun muassa siita etta taalla kaikki on kiellettya. En tieda kuinka herkasti taalla oikeasti saa sakkoja, mutta taalla on kaikkialla julkisissa tiloissa kyltteja, joissa sanotaan mika kaikki on kielettya ja myos kuinka paljon sakkoa saa minkakin kiellon rikkomisesta. Esim. syominen metrossa - sakko noin 300 euroa, roskaaminen - 300 euroa, tupakointi - 600 euroa ym. Myos purukumin syominen on taalla kielletty eika sita myyda missaan. Mulla on purkkaa kylla mukana.. En taida uskaltaa jauhaa sita ainakaan poliisitalon edustalla :p

Koska tama on rikas valtio myos hinnat on sen mukaiset. Aateltiin eka saastaa oikein kunnolla ja otettiin halvimmat dormisangyt, jotka netista loydettiin.. Paikka oli ihan kauhea. Ma en oo mikaan suurin hienohelma, mutta jotain rajaa saastobudjetillakin :D Hyva kun uskalsin vessaan menna kun se oli niin torkyinen. Nukuttiin yksi yo tassa hostellissa ja etsittiin sitten uusi paikka. Nyt ollaan ehka kaupungin kalleimassa dormimajoituksessa (17 euroa per naama per yo), mutta taa on ihan huippu paikka. Tama on tallainen pyorailijaystavallinen ekohostelli. Omistaja on ihan huippumukava ja taalla on mielenkiintoisia asukkaita. Taalla yopyy muun muassa yksi tyyppi joka on nyt pyoraillyt 3 vuotta putkeen ympari maailmaa. Myos taman paikan omistaja on pyoraillyt Suomesta (!) Singaporeen.

Singapore on ihan taivas hyvasta ruuasta pitavalle. Taalla on jotain ziljoona ravintolaa ja paikalliset ilmeisesti syovat tosi paljon ulkona, koska monet ravintolat ovat usein myos taynna. Vaikka taalla on mahdollista tuhlata yhteen ravintola-annokseen helposti 10 euroa, myos kahdella eurolla saa taalla hyvaa ruokaa. Naissa ruokapaikoissa, joissa ruoka on halpaa, puitteet eivat ole mitkaan hienot vaan "ravintola" voi olla esim. avokeittio kadun varressa, jossa muutama muovituoli ja poyta, lautasia ei ole vaan ruoka tarjoillaan paperin palalla (samanlaisella kun Suomessa kaaritaan esim. kylmatiskista ostetut kalat). Ruoka naissa paikoissa on usein kuitenkin aivan taivaallisen hyvaa. Taalta loytyy intialaista, kiinalaista, japanilaista, malesialaista, lansimaista; oikeastaan ihan mita vaan. Tan hostellin omistaja on kertonu meille tosi hyvia ja edullisia paikkoja kayda syomassa, joten ruokaan ei ole onneksi tarvinnut tuhlata omaisuuksia.

 

  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti